Parman A tytöt kävivät pelaamassa omat aluemestaruusturnauksensa Vilppulassa viikonloppuna. Mukana matkassa oltiin melko pienellä porukalla ja näin päästiin hieman kokeilemaan uusia pelipaikkojakin. Alkulohkosta tuli kaksi voittoa hyvällä omalla peruspelillä. Finaalissa vastaan tuli Salon porukka, joka onkin koottu maajoukkuepelaajia vilisevä porukka. Parman molemmat maajoukkuepelaajat olivat muissa otteluissa, mutta peli kävi siitäkin huolimatta mallikkaasti. 2-1 tappio finaalissa toi Parman nuorelle joukkueelle Lounais-Suomen aluemestaruus hopeat A- tyttöjen sarjassa (-97 ja myöhemmin syntyneet).

Tässä kun on 6 vuotta kierretty näitä junioriturnauksia, ikinä ennen ei tuomari ole yrittänyt vaikuttaa niin paljoa pelin kulkuun mitä tässä finaalissa. Monesti peräänkuulutetaan pelaajilta nöyryyttä, mutta nyt katsojat totesivat, että samaa voisia toivoa myös tuomarien osalta. Kyllä joukkueet ymmärtävät jos tuomari tekee virheen. On kamalaa katsoa kun tuomarit keksivät selityksiä omille virheilleen ja haukkuvat 15- vuotiaita pelaajia, etteivät osaa edes sääntöjä!

A-tytöt jatkavat vielä ensi viikonlopun sijoitusturnaukseen Euraan ja sen jälkeen urakka tältä kaudelta on valmis, sarjojen suhteen. Laakereilla ei kuitenkaan ehditä lepäämään sillä itse asiassa uuden kauden uudet harjoittelut ovat jo otettu käyttöön. Seuraavat ottelut on heinäkuussa Unkarissa, missä järjestetään iso junioriturnaus, jossa pelaajia odotetaan ympäri maailmaa.

am hopea 2017

A-tytöt pelasivat välieränsä kotiturnauksena Marttilassa. Pelit ovat tässä sarjassa jo hyvän tasoista ja vastassa olikin plajon mestaruusliiga pelaajia. SAM 2989 800x533Tiukkojen pelien jälkeen Parman kotaloksi tuli tällä kertaa jäädä sijalle 4. Ploki voitti kaikki pelinsä ja muut joukkueet kukin yhden pelin. näin eräsuhteilla ratkaistiin toineen jatkoon menijä, joka oli OsVa.

Parman tytöt ovat pääasiassa ikäluokkaa -01 kun A-tytöissä pelaa -97 ikäluokkaa, joten n 4 vuotta olisi aikaa vielä tiukasti harjoitella, joten eiköhän se finaali paikka jossakin vaiheessa Parmallekin tule.

A- tytöt pelaavat vielä mahdollisen sijoitusturnauksen. B-työissä jatketaan tulevana viikonloppuna sunnuntaina aluemestaruus turnauksella. Yhteensattumien vuoksi turnaus tulikin pikakomennuksella Parman järjestettäväksi ja näin Lietohalliin tulee sunnuntaina klo 10 alkaen 5 joukkuetta ratkomaan tämän vuoden pelejä.  Tervetuloa mukaa seuraamaan ja kannustamaan Parmalaisia.

Parman molemmat isojen tyttöjen joukkueet selvisivät tänäkin vuonna hienosti SM- välieriin. Molemmilla joukkueilla tuli myös järjestely vastuu ja A tyttöjen turnaus on saatu salin puolesta sovituksi Marttilaan 4.3 klo 11 alkaen. B-tyttöjen osalta haemme vielä salia.

Parman a-tytöt kävivät pelaamassa viimeisen sarjakierroksen, ennen välieriä Ylöjärvellä. Matkassa oltiin hieman vajaamiehisenä ja vajaakuntoisena. Olikin harmi, että ei nyt oltu aivan iskukunnossa, kun nämä A-tyttöjen pelit ovat kyllä hyvä SAM 1043tasoisia ja niitä on mukava pelata. Parman tytöt pelaavat hyvin nuorella joukkueella tätä A- tyttöjen sarjaa. Kentällä oli nytkin pääasiassa B-ja C-ikäisiä tyttöjä. Pari vuotta lisää harjoittelua ja fyysisyyttä, niin ollaakin jo aivan eri tasolla.

Tuloksena oli 3 tiukkaa tappiota. Sinänsä sijoituksella ei tässä turnauksessa ollut väliä, että kaikki joukkueet olivat jo varmistaneet paikkansa välieriin.

Välierissä vastaan tulee pitkänmatkan joukkueita ja toiveissa on, että päästäisiin järjestämään koti turnaus, kun sitä vielä A-tytöissä ei ole kohdalle osunut.

Parman joukkue kävi viikonloppuna myös pelaamassa A-tyttöjen SM sarjaa Laihialla. Siellä pelit menivät kimurantisti ristiin ja näin Parma ei noussut 4 parhaan joukkoon, vaikka kaksi peliä kolmesta voittikin. Ennsimmäisessä pelissä oli peli hieman tahmeaa ja siinä tulikin tappio. Puman  tytöt kaatuivat toisessa ottelussa tiukasti ja Kajo hieman helpommalla uurastuksella.

A-tyttöjen sarja jatkuu Tammikuun loppupuolella ja silloin haetaan jo asetelmia välieriin. 

A-tytöt kävivät pelaamassa Tampereella toisen pooli turnauksensa. Tällä kertaa vastuskin oli jo toista luokkaa, kun ykkössarjassa pääasiassa pelaavat pelurit olivat vastassa. A pooli2 2016

Parman tytöt jaksoivat pelata omaa peliään puolet turnauksesta ja sitten peli lopahti. Päivän viimeinen peli olikin kauden huonointa antia, joten nyt jäi taas kotitehtäviä kaikille. Tämä oli todella raskaan marraskuun viimeinen peli ja nyt on koko viikko aika hengähtää. Tämä taitaakin olla juuri sopivaa aikaan ja varmasti jo sinällään pieni breikki antaa taas ne puuttuvat rutistukset pelaajille.

Loppuvuoden ajan haetaan vielä kovasti uutta teemaa sisään ja kun, saadaan tämä henkinen teema yhdistettyä pelilliseen ajatukseen, voidaan taas todeta pelin menneen aimo annoksen eteenpäin. Pelin ja pelaajien jatkuva kehittäminen on jatkuvasti keskiössä, emmekä halua jäädä missään kohtaan polkemaan paikallaan. Toisaalta tämä on varmasti kuluttavampaa pelaajille, mutta antaa myös huomattavasti enemmän, kuin se perinteinen harjoittelu malli, missä ei juuri uusia tuulahduksia nähdä. Tästä syystä Parman tytöillä onkin varmasti aivan ainutlaatuiset valmiudet pelata lentopalloa minkälaisessa ympäristössä tahansa. Juniori urheilussahan tuloksen tekeminen ei saisi olla keskiössä, vaan jatkuva kehittäminen ja pelaajien kasvattaminen kentällä ja kentän ulkopuolella.

Parman A-tytöt kävivät vierailulla Alahärmässä. Kyseessä oli A-tyttöjen SM-sarjan C-pooli turnaus. Parman joukkue oli matkalla lähes koko vahvuudella. Tämä onkin hyvä asia, että materiaalia riittää, siksi kiivas A tytot pooli1 2ottelutahti tällä hetkellä on.

Kaikki mukana olleet 13 pelaajaa kävivät kentällä tekemässä oman osuutensa ja lopputuloksena oli 3 voittoa. Eli nuoret Parmatteret selvittivät tiensä seuraavalle tasolle B-pooliin. Parman joukkue on melkoisen nuori vielä näihin A-tyttöjen peleihin, kun ikäeroa on parhaillaan 5 vuotta! Parman peli ei ihan täydellisesti käyntiin lähtenyt ja kone yskähteli pahemman kerran. Lukuisat omat virheet pitivät vastustajat roikkumassa lähietäisyydellä ja tiukkoja pelejä väännettiin alusta loppuun.

Kun Parmakin pelasi kaksi 2-1 peliä ja muut joukkueet komppasivat tätä trendiä, niin turnauspäivästä tuli varsin pitkä. kotona oltiin 2:30 yöllä ja siitä alkoi sitten valmistautuminen seuraavan päivän naisten sarjan peliin. Seuraava A-tyttöjen turnaus onkin sitten hieman lähempänä, kun matka käy Tampereelle Rantaperkiön Iskun vieraaksi. Pelit myös kovenevat, ja toivottavasti Parmattaret ovat valmiina vastaamaan haasteeseen.

A tytot 1 pooli

Parman A-tytöt aloittivat historian ensimmäisen kautensa SM- sarjan tasonmittaus turnauksella. Pelit olivat onneksi vielä lähimaastossa, Somerolla. A tyt TM

Päivän pelit alkoivat hieman takkuisesti, ja ensimmäinen erä hävittiin niukasti. Tästä joukkue otti opiksi ja hoiti loput erät omiin nimiin selkeästi. Lentopalloliitto on uudistanut näitä nuorten sarjoja sillä tapaa, että 5 joukkueen lohkoissa pelataan vain 2 erän otteluita. Tämä suuntaus on oikea, mutta toteutus ehkä kuitenkin vielä ontuu hieman. Syytä olisi pohtia tarkemmin tarvitaanko näitä 5 joukkueen lohkoja laisinkaan? Meidän näkemys kentällä on, että ei, mutta tätä ei pelaajilta kysytä, mikä on sääli. On kovin helppoa tehdä kabinetissa päätös, joka ei vaikuta omaan toimintaa laisinkaan. SM-sarjoissa on kuitenkin hyvin pitkiä matkoja ja se on yksi näkökohta, jota tulisi painottaa. Päivistä ja matkoista tulee kohtuuttoman pitkiä, kun joudutaan lähtemään edellisenä päivänä matkaan ja pelaamaan pitkiä päiviä.

Parma pelaa A-tyttöjen sarjaa naisten joukkueella, jossa kaikki pelaajat ovat vielä juniori ikäisiä. Tämä sama joukkue teki muuten Suomalaista lentopallo historiaa, ollen nuorin Suomen Cupin ensimmäiselle kierrokselle ikinä osallistunut joukkue 15,9 keskiarvo iällä. Myös nuorin koskaan pisteille Cupin pelaajista yltänyt lienee Parman Elviira, 14 v.