Nyt on virallisesti kesäkausinkin avattu 2012. Joukkue lähti vähän epätasaisesta asetelmasta turnaukseen, ja se vähän paistoi pelissä. Osa pelaajista on ollut koulukiireissä ja ajatuksia ei olla ehditty suuntaamaan lentopalloon hirveästi. No nyt saadaan koulu pois alta, niin voi taas pelailla ja harjoitella kesän rauhassa. c palkinnot

Loppujen lopuksi peli ei mennyt ihan huonosti, mutta ailahtelua oli vähän. Pelit olivat kuitenkin kaikki tiukkoja ja se yhdessä mukavan sään kanssa jätti kivan fiiliksen. Lopputuloksena oli kunniakas kolmas tila, joten ihan kivasti siinä mielessä. Ja tuli taas paljon oppia mitä on ulkona pelaaminen, kun välillä tuuli kuljettaa palloa aika lailla ja täytyy pystyä sopeutumaan.

Onnea joukkueelle ja iloista pelimieltä myös Poweriin!

tuuletusC-tyttöjen kevätkausi huipentui viimeiseen sijoitusturnaukseen. Huonosti pelatun välieräturnauksen jälkeen päädyttiin pelaamaan sijoista 13-16.

Ensimmäinen peli oli rakasta naapuria LTU vastaan. Peli oli vähän ailahtelevaa, mutta parasta peliä tähän asti. Välieräturnauksesta viisastuneena oltiin harjoiteltu syöttöä vähän normaalia enemmän ja se näkyi myös pelissä. Saimme paljon suoria syöttöpisteitä. Peli kuitenkin kääntyi 3-erän taisteluksi ja tällä kertaa LTU vei voiton.

Seuraava peli oli aivan uutta vastustajaa vastaan Tawast volley hämeestä. Peli oli Parmalle vähän helpompi, ja näin myös oma suorittamisen taso säilyi melko korkealla. 2-0 voitto.

Viimeinen peli oli Valepaa vastaan. Jottei jännitys kävisi liian suureksi lähdettiin pelaamaan vain omaa peliä, eikä mietitty mitään muuta. Tämä toimi, ja tuloksena oli 2-0 voitto. Peli oli kuitenkin varsin tiukka, ja varmasti kauden paras peli. Ja se siis tuli oikeaan saumaan. Kaikki pelaajat hoitivat oman roolinsa tyylikkäästi ja nukahdukset jäivät nyt tulematta. Joku pelaajista, jopa taisi varovasti sanoa, " nyt voitetaan...", ja näin tosiaan pelattiin.

Viimeisen kahden viikon aikana peliin saatiin jotenkin huomattavasti varmuutta lisää. Kasvamista varmasti tapahtui kauden mittaan ja se on aina tärkeä asia huomata. Ensi vuodeksi osa pelaajista siirtyy b- tyttöjen sarjaan ja pelit senkuin kovenee. Nyt kuitenkin päästää harjoittelemaan koko kausi  ja myös kesä kunnolla, joten odotettavissa lienee huimaa kehitystä. Tämän vuoden sijoitukseksi tuli siis 13 ja se on kuuleman mukaan Parman juniorilentopallohistorian paras tähän asti!

Hyviin peleihin on kiva päättää kausi ja tästä viimeisestä turnauksesta jäi kiva mieli, joka toivon mukaan kannustaa harjoittelemaan koko pitkän kuuman kesän...

Seuraavaksi sitten valmistaudutaan pitämään hauskaa Powerissa 800 muun joukkueen kanssa!

Parman C- ja B tyttöihin mahtuu uusia pelaajia mukaan. Jos olet jo ehtinyt lopettaa lentopallon tai muuten vaan innostunut urheilusta, niin tule mukaan kokeilemaan. Meidän harjoituksiin saa tulla koko kevään ajan katsomaan miltä Lentis tuntuu ja näytää.

C-tytöt raivasivat tiensä hienosti välieräturnaukseen asti. Välierät pelataan 3.3. Tulokset ja muut joukkueet löydät täältä liiton tulospalvelusta.

Välierät tuli pelattua ja paljon ei jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Sen sijaan oppia saatiin koko rahan edestä. Kävi nimittäin niin, että kaikki pelajaat olivat ensikertalaisia näissä kekkereissä ja jännitys oli liikaa. Paljon muutakinkorjattavaa löytyi ja vähintää yhtä paljon hyvääkin. Nyt vain kävi niin, että joukkue ei saanut kipsiä auki missään pelissä ja peli puuroutui sen vuoksi. 

Tästä jatketaan vielä näillä uusilla opeilla ja kokemuksilla kauden päättävään sijoitusturnaukseen.

Nyt on runkosarjan viimeinen kierros pelattu. Juuri keskellä pahinta influenssa aaltoa pelattiin turnaus Raisiossa. Joukkueessa oli paljon puolikuntoisia ja muutama pelaaja puuttui. Täydennystä saatiin ensikertalaisista, jotka onnistuivatkin hyvin.

Ensimmäinen peli oli tasainen vääntö Maskun kanssa. Peli hävittiin 2-1. Seuraavaksi tuli vastaan Turku ja se peli voitettiin 2-0. Kolmannessa pelissä pelattiin taas tasaisesti LTU kanssa, mutta tällä kertaa LTU oli ratkaisutilanteessa parempi ja vei voiton 2-0. Viimeinen peli Loimua vastaan oli melko tasainen. Loimun pelivarmuus käänsi kuitenkin ottelut aina puolessa välissä ja me ei saatu enää otetta peliin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin peli on mennyt mukavasti eteenpäin, ja tästä on hyvä jatkaa.

Nyt on pieni tauko ja odotellaan jatkosarjan peliohjelmaa. Kausi oli meille vähän turhan lyhyt ja pelejä olisi saanut olla enemmänkin. 

Se oli niin lähellä, mutta... Nämä sanat sopivat kuvaamaan lauantain tuntoja. Pelasimme 3 tasaista peliä, mikä on hyvä sinällään. Meillä on paljon vielä työtä tehtävänä, mutta mukavasti ollaan menty eteenpäin. Kaikenkaikkiaan nythän saatiin vasta kuukauden harjoittelurupema joukkueella täyteen ja sen vuoksi pelin taso vaihtelee hirveästä. On aistittavissa, miten tytöt joutuvat vielä keskittymään rutiineihinkin niin paljon, että välillä tulee nukahduksia jo tästäkin syystä.

Ensimmäinen peli oli Loimun vanhempaa porukkaa vastaan, ja siinä pysyttiin ensimmäinen erä kyydissä hyvin. Toinen hävittiin selvemmin, kun ei maltettu keskittyä omaan tekemiseen.

Toinen peli LTU vastaan oli tasaista vääntöä alusta loppuun ja se onnistuttiin voittamaan. 

Kolmas peli oli todella tasainen Loimun nuorempaa ryhmää vastaan. Eka erä taisi ratketa 29-27 meille. Toinen meni tiukasti loimulle ja samoin kolmas. Hyvin kuitenkin jo haastettiin ja tästä on hyvä tehdä taas seuraavaan turnaukseen parin viikon hyvä treenijakso.

Meille kyllä tuntuu aika loppuvan kesken, kun näitä pelejä on tarjolla kovasti vähän. Kun yleensä koko vuosi harjoitellaan niin voisi kuvitella, että pelejäkin saataisiin enemmän aikaiseksi. Kukahan nämä määrät on päättänyt?

Nyt on saatu C-tyttöjenkin viralliset pelit aloitetuksi. Tuloksellisesti pelit menivät aika huimasti yläkanttiin, kun ctytotpiik1muistaa, että meillä oli n. viikon harjoittelujakso vasta takana. Tuloksena avausturnauksesta oli yksi 2-1 tappio ja kaksi voittoa.

Ensimmäinen peli hävittiin ja se oli oikeastaan jo arvattavissakin. Kun suuri osa tytöistä tuli täysin pelaamattomasta tilasta ja toisille sitten oli iso kenttä aivan uusi kokemus, niin jännitys momentti oli kerta kaikkiaan liikaa. Kaikki energia meni jännitykseen ja jalat jähmettyivät paikalleen.

No toisessa pelissä saatiin kipsi murrettua, ja päästiin voiton makuun. Ja kyllä se maistuikin! Pelin jälkeen oli Mocca-palat ansaittu...

Kaiken kaikkiaan avausturnaukseksi tytöt pelasivat todella hyvin. Tästä on hyvä jatkaa, ja toivottavasti tästä tuli taas tytöillekin kipinää lisää, niin harjoituksissa jaksetaan puurtaa entistä kovemmin.

Turnausjärjestelytkin onnistuivat kelpolailla, olihan tämä meille monille ensimmäinen laatuaan myös tässä osa-alueessa. Kiitoksia kaikille, jotka olitte mukana ja myös niille kotikokeille.

Parin viikon päästä jatketaan pelejä Turussa.

The Big Paarma

Otteluohjelma löytyy täältä:C-tytöt lohko 5

Tulokset tulevat samaan paikkaan. Ensimmäinen turnaus on Parman järjestämä kotiturnaus ja se pidetään poikkeuksellisesti Piikkiön palloiluhallissa la 14.14 alkaen klo 9.

Tapanin päivän myrskyn jälkeen kun saatiin valot saliin pidettin C ja D tytöille yhteinen leirityspäivä. Ohjelmassa leiritysoli kahdet parin tunnit treenit. Vähän sulateltiin kinkkua ja opittiin uusia asioita tulevaa kevät-sarjaa varten. Leiritys meni mukavasti ja toivottavasti tytöillä tuli vähän lihakset kipeiksi ja uutta oppia lentopallosta. Leirillä oli innostunut ja mukava tunnelma. Sali hyödynnettiin aika tarkasti mm. laittamalla kaksi verkkoa yhtä aikaa paikoilleen.

Itsekkin oppi taas uutta: tiesittekö, että jos laittaa kaksi tyttöä metrin päähän toisistaan syntyy siitä aina pulinasoppa!leiritys2

Olemme ilmoittaneet C-tyttö joukkueen alueen supersarjaan kevät kaudeksi. Joukkuetta täydennetään aina tarpeen mukaan nuoremmilla pelaajilla. Tarkoitus on saada kokemusta pelaamisesta ja tarjota mahdollisuus jatkaa lentopalloilun parissa jatkossakin. C tytöt tulevat harjoittelemaan yhdessä D-tyttöjen kanssa. Harjoitukset ovat monipuolisia ja pitävät sisällään lajiharjoitteita ja fyysisiä harjoitteita.

Mukaan mahtuu myös uusia tyttöjä. 

Lisätietoja voi kysellä Mikolta. p.O443O85721

Terv

Mikko

Harjoitukset ovat Kirkonkulman koululla Ma 16.30 alk ja Ti klo 19 alk. ja keskiviikkoisin klo 18 alk Mukaan mahtuu uusia ja "vanhoja" pelureita.