Se oli niin lähellä, mutta... Nämä sanat sopivat kuvaamaan lauantain tuntoja. Pelasimme 3 tasaista peliä, mikä on hyvä sinällään. Meillä on paljon vielä työtä tehtävänä, mutta mukavasti ollaan menty eteenpäin. Kaikenkaikkiaan nythän saatiin vasta kuukauden harjoittelurupema joukkueella täyteen ja sen vuoksi pelin taso vaihtelee hirveästä. On aistittavissa, miten tytöt joutuvat vielä keskittymään rutiineihinkin niin paljon, että välillä tulee nukahduksia jo tästäkin syystä.

Ensimmäinen peli oli Loimun vanhempaa porukkaa vastaan, ja siinä pysyttiin ensimmäinen erä kyydissä hyvin. Toinen hävittiin selvemmin, kun ei maltettu keskittyä omaan tekemiseen.

Toinen peli LTU vastaan oli tasaista vääntöä alusta loppuun ja se onnistuttiin voittamaan. 

Kolmas peli oli todella tasainen Loimun nuorempaa ryhmää vastaan. Eka erä taisi ratketa 29-27 meille. Toinen meni tiukasti loimulle ja samoin kolmas. Hyvin kuitenkin jo haastettiin ja tästä on hyvä tehdä taas seuraavaan turnaukseen parin viikon hyvä treenijakso.

Meille kyllä tuntuu aika loppuvan kesken, kun näitä pelejä on tarjolla kovasti vähän. Kun yleensä koko vuosi harjoitellaan niin voisi kuvitella, että pelejäkin saataisiin enemmän aikaiseksi. Kukahan nämä määrät on päättänyt?